Satu Hankela

Olen Satu Hankela kahden lapsen yh-äiti. Olen lähtöisin Tampereelta, missä luistelin n. 16 vuotta Kooveessa ja Tapparassa. Sain valmennusta useana vuonna Saksassa, Leningradissa ja USA:ssa. Olin vuosia maajoukkueessa ja saavutin useita mitalisijoja kansallisissa- ja kansainvälisissäkilpailuissa. Parhaimmat saavutukseni olivat SM-junioreissa PM 2.sija ja SM 3.sija ja SM-senioreissa SM 4.sija.

Valmennuksen aloitin jo luistelu-urani aikana Kooveessa vuonna 1991. Vuosina 1996 – 1997 olin alkeis- ja kehitysryhmien vastuuvalmentajana ja päävalmentajan apuvalmentajana. Tapparassa olin päävalmentajana 1997 -1998. Täällä Hämeenlinnassa olen ollut päävalmentajana vuodesta 1999 lähtien.

Liikunnanohjaajatutkinnon olen suorittanut Vierumäellä 1997 ja erikoistuin siellä valmennukseen. Lajikoulutukseltani olen huippu-urheiluvalmentaja yksinluistelussa. Lisäksi olen suorittanut muita tutkintoja ja kursseja sekä käynyt useita taitoluisteluliiton täydennyskoulutuksia.