HTL Cup

Talkootehtävät

Tehtävät ovat helppoja: vaativat pitkää pinnaa ja taitoa pysyä hiljaa. Ole paikalla hyvissä ajoin (n.15min ennen sovittua aikaa). Kun tulet tapahtumaan talkoihin ilmoittaudu talkoopaikallasi tai kilpailun johtajalle, jotta tiedetään sinun tulleen paikalle ja näin vältytään turhalta paniikilta.

Edellinen opastaa seuraavan alkuun. Lisää infoa etukäteen saat talkoovastaavalta.

Kilpailevien luistelijoiden vanhemmille

  • Kuulutus / Musiikki
    Huolehtivat tapahtuman kuulutuksesta, sekä soittaa tapahtumaan kuuluvat musiikit. Levy laitetaan laitteeseen valmiiksi heti, kun edellinen levy on poistettu ja suljetaan pause-näppäimellä. Musiikki laitetaan päälle (pause/play) heti, kun luistelija on valmiina aloitusasennossa.
  • Kellotus
    Kellotuksessa jokainen kilpailusuoritus kellotetaan ajanottokellolla. Kellottajat ovat tuomareiden läheisyydessä ja mittaavat kilpailijan suorituksen keston (ei musiikin pituutta), ilmoittavat ylituomarille jos kesto poikkeaa sääntöjenmukaisesta ajasta. Ajanottajat ilmoittavat sovitulla tavalla ohjelman puolivälin (ISU-arviointi) tekniselle henkilölle. (Kellotusta ei tarvita Tintit eikä Special Olympics ryhmillä)
  • Catering
    Huolehtii että tuomareille ja pisteenlaskijoilla on kahvit + sämpylät sekä mahdollinen ruokailu. Muista täydennys kisojen aikana.
  • Arpojenmyynti  -> ei järjestetä
    Huolehtii arpojen myynnistä kilpailujen aikana.
  • Vohvelinpaisto
    Huolehtii vohvelinpaistosta kilpailujen aikana.
  • Videointi
    Kuvaa luistelijoiden kilpailusuorituksen arvostelun tueksi. Jalat on aina näyttävä ja mielellään tietysti koko luistelija. (Videointi vain ISU-sarjoilla)
  • Rakentaminen / Purkaminen
    Ennen tapahtumaa (erikseen mainittuna ajankohtana) siirtävät tuomarinpöydät, tuolit yms. paikoilleen. Sekä kahvion, arvonnan sekä vohvelinpaiston tarvitsemat kalusteet. Tapahtuman jälkeen sama tehdään päinvastaisessa järjestyksessä purku-urakkana.

Luistelijoille:

  • Lappuhenkilöt
    Keräävät tuomareilta arvostelulaput ja toimittavat ne tulospalveluun. Lappuhenkilöiden pitää muistaa olla hiljaa luistelun aikana ja toimittaa paperit reippaasti ja viivyttelemättä tuloslaskentaan.